Yhdessä olemme vahvempia!

Temal vahvistaa asemiaan sekä kuluttaja- että ammattilaismyynnin puolella uusin nimityksin. Kuluttajamyynnin taitava suomalainen osaaminen yhdistyy rautaiseen ruotsalaiseen ammattilaismyynnin osaamiseen.

JULIA STOLTZENBERG ON NIMITETTY TEMALIN MYYNTIJOHTAJAKSI

Olemme palkanneet Julia Stoltzenbergin (39) myyntijohtajaksi 8.8.2016 alkaen. Julialla on kokonaisvastuu Suomen myynnistä ja myyntitulosten saavuttamisesta. Tämän lisäksi Julialla on vastuu arkkitehti-, isännöitsijä-ja linjasaneeraustoiminnan kehittämisestä. Julia kuuluu Temalin johtoryhmään.

Uskomme Julian panoksellaan ja osaamisellaan vahvistavan ja kasvattavan Temalin myyntiä niin jälleenmyyjäkentällä kuin ammattilaismyynnin osalta. Julialla on 15 vuoden kokemus myyntitiimien johtamisesta. Hän on viimeksi työskennellyt Laattapisteellä konseptivastaavana ja sitä ennen myyntipäällikkönä kuluttajamyynnissä.

Yhteystiedot
julia.stoltzenberg@temal.fi
puh. 040 582 3694

NIKLAS ESTLANDER ALOITAA TEMALIN VARATOIMITUSJOHTAJANA VASTUUALUEENAAN SKANDINAVIA 1.11.2016

Temal on palkannut Niklas Estlanderin vastaamaan Temalin toiminnasta Skandinavian markkinoilla. Niklas kuuluu myös Temalin johtoryhmään ja ottaa Boris Höglundin paikan Temalin hallituksessa.

Niklas siirtyy Temalille ruotsalaisesta erikoismyymäläketjusta Golvkedjanista, joka noin 30 myymälän kautta myy ja asentaa lattioita, laattoja ja kylpyhuonekalusteita ympäri Ruotsin. Niklas on viimeisten kymmenen vuoden aikana toiminut Golvkedjanin toimittaja- ja markkinavastaavana, johtanut osto- ja liiketoimintaa läheisessä yhteistyössä materiaalitoimittajien kanssa sekä vastannut Golvkedjanin markkinoinnista.

Niklas aloittaa marraskuun 1. päivänä. Aluksi Niklaksen tärkein tehtävä on käynnistää projektimyynti Ruotsin markkinoilla, tukea ja johtaa Ruotsin myyntiorganisaatiota niin, että se pystyy toimimaan mahdollisimman tuottavasti markkinoilla sekä avata Temalin konseptimyymälä ja toimisto Tukholmaan.

Niklas on 48 vuotta ja syntynyt Helsingissä. Hän varttui Göteborgissa ja asuu Tukholmassa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa.

Lisätietoja
Nina Zischka, varatoimitusjohtaja, nina.zischka@temal.fi, puh. 040 5454 852